PERHOVAPA BAMBUSTA Bambuvavan rakentajan tietopankki © Tapani Salmi 2001,02,03,04,18
BAMBUVAVAN RAKENTAMISEN TYÖKALUT JA TYÖVAIHEET
Bambu (bamboo, cane)
Kerron tässä kuinka itse olen rakentanut ja rakennan vapani. Rakennan mielestäni ensi sijassa "uusia" vapoja,
en yritä käyttää vanhoja liimoja, lakkoja tai holkkeja tehdäkseni vanhojen vapojen kopioita. Vältän myös
työvaiheita (liiallinen liekitys jne), joiden tiedetään huonontavan vavan laatua tai kestävyyttä. Rakennan
kokonaan käsityönä, erilaiset jyrsimet ja koneelliset höylät tietenkin nopeuttaisivat asiaa.
Vapojen mitat (taper) ovat
kuitenkin yleensä vanhojen vapojen "kopioita", joita sitten voi myös muunnella esim. 4, 5 tai 3 säleiseksi. Olen
kokeillut erilaisia rakennustapoja, liottamista,
liimoja, lakkoja, holkkeja jne, koska se on mielestäni tolkuttoman hauskaa ja opettavaa. Rakennan vapoja
"itselleni" ja siksi en ole niin vaativa siitä, ettei vapaan jäisi joku liimasauma tai mutka.
Ei ryppyotsaisuutta! Tärkeintä olisi oppia materiaalin käyttäytymisestä ja rakentamisesta jotain sellaista uutta,
joka auttaa mukavampien vapojen valmistamisessa
Vavanrakennukseen käytetty bambu (bamboo, cane, Arundinaria amabilis) on peräisin keski-Kiinasta (pandojen esiintymisualue),
sitä kutsutaan Tonkin-bambuksi (Tonkin Cane), vaikka se ei ole Tonkinin kaupungista.
Muuta kuin tätä erittäin pitkä- ja voimakassäikeistä bambua ei kannata käyttää,
ei edes rakentamisen harjoitteluun! Bambun salaisuus on pintarakenteen vahvat kuidut
(power fibers), jotka antavat vavalle sen ominaisuudet. Bambu tuodaan 12' (360 cm) pitkinä
salkoina (pole), joiden läpimitta on 8-10-11 cm, ympärysmitta siis jopa 150 mm ja seinämän
paksuus 6-8-10 mm. Salko on useimmiten katkaistu kahdeksi 6' (180cm) pätkäksi.
Bambun arvo ja laatu riippuu mm pinnan virheettömyydestä, kuitujen (power fibres) paksuudesta
ja määrästä, suoruudesta jne ja bambu luokitellaan ja hinnoitellaan useisiin luokkiin.
USAssa halvin laatu maksaa esim alle 15 €/ salko ja kallein 45 €. Rahti Suomeen onkin
sitten jo eri juttu. Bambun tulee olla kuivaa, kuiva bambu on haljennut usein jopa koko
salon pituudelta! Bambu olisi hyvä säilyttää mahdollisimman kuivassa ja rakentamisenkin
yhteydessä pitkäaikainen kosteus tuhoaa bambun ominaisuuksia. Hyvälaatuinen bambu on melkein oljenkeltaista.
Homehtuessaan se muuttuu tummaksi ja säle katkeaa helposti ja jyrkästi ilman säikeiden "haaroittumista".
Eräiden mittausten mukaan paras osa 360 cm salkoa on yläosa, jossa säikeiden tiheys on paras ja solmujen väli iso.
Oikein paksuihin lohivapoihin tarvitaan paksuseinäinen, painava salko.
USAssa kuuluisia Bambun tuottajia on mm
Demarest
http://www.tonkincane.com,
BambooBroker www.bamboobroker.com, GoldenWitch
www.goldenwitch.com jne
ja Saksasta löytyy firma, joka on käynyt Kiinasta tuottamassa hyvää bambua. Olemme tilanneet sieltä viimeksi yhteistilauksen.
http://www.springforelle.de/ ja Marseillesta: laurent.marcq@sfr.fr , jolta olemme myös saaneet hyvää bambua.
Salot tulevat esim 10 kpl paaleissa (bale), joka on lasikuitukangaspussissa sisältäen sekä ohuempia että paksumpia
Kiinassa pakattuja salkoja.
Bambuvavan rakenne
Traditionaalinen bambusälevapa koostuu kuudesta
poikkileikkaukseltaan tasasivuisen kolmion (60° kulmat)
muotoisesta pitkästä säleestä (säle= strip, split; sälevapa= split cane rod), jotka
liimataan yhteen. Säleiden leveys (taper= vavan ohenemista kuvaavat mitat, kartio, "resepti")
kapenee kärkeä kohti, mutta ei suinkaan tasaisesti. Vavan ominaisuudet (nopeus, koko-toiminen
- kärkitoiminen jne) määräytyy tällä ohenemisen muutoksella ja ominaisuudet luodaan siis
höyläämällä säleet oikein. Kolmion muotoisiksi höylätyt säleet liimataan muodostamaan
kuusikulmainen (kuusikulmainen = hex) vapa, jossa bambun vahvat pintasäikeet (power fibers)
ovat ehjänä pintaosassa. Vastaavasti höyläämällä kolmio 45, 45 ja 90 asteen kulmiin saadaan
nelisäleinen vapa ja 56, 56 ja 72 asteen kulmiin viisisäleinen vapa ja erilaisilla tekniikoilla (30, 30 ja 120 astetta) kolmikulmainen vapa.
Nämä vaativat erilaisen
höyläysmuotin tai tekniikan, enkä kerro tässä tekstissä siitä enempää. Samoin edistyneeseena rakentamiseen kuuluu onton vavan rakentaminen ja
erilaisten liitosten (holkki, ferrule) kehittely, mekaanisten laitteiden jyrsijöiden jne valmistaminen, joka tietenkin on hauskaa puuthaa.
Bambuvavan kartio, paksuus, muoto, toiminta jne (taper)
Bambuvavan ominaisuuksia voidaan suunnitella tietokoneohjelmallakin
Hexrod
tai Larry Tusonin RodDNA
, mutta useimmiten rakennetaan
jokin "kuuluisa" hyvin toimiva vapa olemassa olevien mittojen mukaan. Valmiita mittataulukoita,
kartioreseptejä (taper) sekä uusista että vanhoista vapamalleista löytyy runsaasti kirjoista ja
Internetistä (ks esim
TaperArchive ) ja minun kotisivuilta,
josta löytyy useiden satojen vapojen Excel taulukko.
Oma ensimmäinen vapani oli siimaluokan #4-5 7'2" mittainen, keskinopeatoiminen, "paraboli parabolic" toimintainen
(melko kokotoiminen) Paul H Youngin aikanaan suunnittelema "Driggs River Special" ja
seuraava saman rakentajan suunnittelema hieman voimakkaampi siimaluokan #6, 8'-pituinen Para-15, joita
molempia voin suositella lämpimästi. Näidenkin valmistusmitat löytyy yllä olevasta arkistosta. Osa adjektiiveista,
joilla vapoja on aikanaan kuvattu (paraboloidi jne) on enemmänkin mainontaa kuin todellista. USA-lainen perhokalastus
on myös erilaista kuin eurooppalainen. Valitsinkin itse ensimmäiset vapani pohjoismaisten suositusten mukaan. Olen
rakentanut myös "pikkuvapoja", lyhin 4'4", siis n. 130 cm mittainen #4 vapa (AJ Thramer 444),
jota taimen kyllä taivuttaa melko mukavasti todella kädensijaan saakka! Toisaalta olen rakentanut myös
1 ja 2 käden lohivavat ja myös erikoisen 1,5 käden lohivavan, jollaista ei oikein kaupasta saa. Osa amerikkalaista
perhokalastusta keskittyy pintaperhokalastukseen, osa brittiläisiä vapoja on pitkiä "keitettyjä makaroneja", olen huomannut että
pohjoismaissa ja keski-Euroopassa on tältä väliltä oleva maku, käytetään sekä pieniä että isompia perhoja.
Tyypillisen vavan kärjen paksuus (siis 6 sälettä yhteen liimattuna) on
n 2-2,5 millimetriä!
Vavan mitat ilmoitetaan sivujen kohdalta mitattuna VAVAN PAKSUUTENA (kolmionmuotoisen säleen KORKEUS *2),
tällöin puolet tästä paksuudesta on yhden säleen "korkeus" kannasta kolmion huippuun.
Säleen "leveys" (kanta) on korkeus x 1.155. Säleen mittaukset höylätessä ja erityisesti mittataulukoissa suoritetaan
yleensä "KORKEUTENA", joka on siis puolet lopullisen vavan paksuudesta.
Bambun halkaisu (splitting)
Bambusalko halkaistaan ensin kahtia ja sitten edelleen 18-24 säleeksi (säle = strip).
Bambu halkeaa melko helposti (vrt päreet), mutta voi halkaisun aikana edetä vinoon. Säleiden
järjestyksen säilyttämiseksi merkitään esim. tussikynällä piirtämällä tyviosaan nouseva
spiraalimainen viiva, jonka avulla säleiden sijainti voidaan jatkossa tunnistaa. Halkaisutyylejä on
monta (veitsi, "taltta", käsin vääntämällä halkaisu), ohjeita löytyy kirjoista ja mm.
käsinhalkaisua kuvaa Bob Nunley PowerFibers nettilehden huhtikuun 2001 numerossa
PowerFibers osoitteesta. Käsinhalkaisu on kyllä ylivoimaisen
näppärä ja sen oppii helposti: idea on osata vääntää paksumpaa puolta voimakkaammin, jolloin halkaisu
etenee suoraan.
Bambusäleen reunat ovat erittäin teräviä. Sekä halkaisun että höyläyksen yhteydessä
on syytä käyttää suojakäsinettä, latex-kumi pintainen "viiltosuojakäsine"
(rautakaupasta n 2-3€) on tarpeen. Bambusäleen "solmu/nivel kohdat" (node) hiotaan
sileiksi (esim 20 mm leveä metalliviila tai höyläys) joko bambun ollessa halkaistuna kahtia tai
esim 4-8-16 osaan. Bambun sisällä olevaa solmukohtien pehmeä materiaali poistetaan (taltta,
puukko, höylä tms) ennen säleiden jatkokäsittelyä. Bambusalossa olevat vikakohdat (lehtiruotien
arvet, madon reiät jne) kannatta merkitä ennen halkaisua ja nämä säleet joutuu hylkäämään. Veistän
puukolla säleen sisäosan materiaalia pois. Solmukohdan mutkat oikaisen nykyään höylällä yksittäisistä
säleistä.
Säleiden valinta, katkaisu, asettelu (strip staggering)
Säleet valitaan niin, että samasta salosta otetaan samanpaksuisia säleitä vavan tyviosaan
ja kärkeen (useimmiten rakennetaan kaksi kärkikappaletta kerralla). Säleet mitataan ja
katkaistaan niin, että solmukohdat eivät tule viereisissä säleissä samaan kohtaan (staggering)
vaan jakautuvat tasaisesti vastakkaisille sivuille tai ainakin jotenkin symmetrisesti.
Esim. kaksiosaiseen taimenvapaan tarvitaan 12 sälettä kahta
kärkiosaa ja 6 sälettä tyveä varten. Yhdestä bambusalosta voi taitavasti halkaisemalla
saada siis kahden vavan raaka-aineet. Bob Millward on tutkinut bambun ominaisuuksia ja suosittelee,
että kärkiosaan materiaali otetaan 360 cm salon yläosasta, jossa laatu on parempaa kuin tyvessä!
Säleiden liottaminen (soaking), oikaisu (straightening of strips)
Bambusäleet voidaan liottaa vedessä (muovinen 200 cm pitkä viemäriputki, lisää korkillinen Super-Kloriittia, jotta
ei kehity hajua) esim 4-6 pv ennen höyläystä. Tämä tekee
höyläyksen erittäin helpoksi. Säleet turpoavat ja ne kuivatetaaan kuumakäsittelyn yhteydessä, jolloin ominaisuudet
ja elastisuus palautuu. Suosittelen liottamista ehdottomasti, vaikka oppikirjat eivät sitä (vielä) tunnekaan. Olen
mitannut säleitä ennen ja jälkeen liottamista, siinä tapahtuu noin 3-4% turpoaminen, joka täytyy ottaa huomioon!
Bamburuoko muistuttaa heinää tai järviruokoa, säikeet kulkevat solmusta tai nivelestä (node)
seuraavaan. Solmujen kohta on säikeiden taipuisuuden suhteen erilainen (ei oikeastaan heikko, mutta vähemmänb elastinen, "hauras")
ja siinä on usein mutkaa. Säleet saadaan oikaistua
kuumentamalla solmukohta pehmeäksi kuumailmapuhaltimella, keittolevyllä tai kiehuvalla
vesihöyryllä ja sitten vääntämällä säle suoraksi käsin tai viilapenkin leukojen välissä.
Käytän itse yhdistettyä vesihöyryä (kiehuva kahvipannu) ja kuumailmapuhallinta ja kasteltuja säleitä.
Säleiden kastelu / liottaminen auttaa oikaisussa ja estää pinnan tummumista / hiiltymistä.
Säleen tulee olla melko suora, jotta höyläys muotissa onnistuu vaivattomasti. Mutka on useimmiten nivelen kohdalla
ja kun nivel tulee kuumentaessa kovaksi, on siinä oltava höyläyksen yhteydessä tarkkana. Onkin olemassa
menetelmiä, joissa säleet katkaistaan solmujen kohdalta ja liimataan pitkällä, vinolla saumalla
yhteen (knotless/nodeless method), ks esim.
Rodmakers ohjesivut.
Vapaan voidaan myös liekittämällä (flaming) saada kuvioita, melkeinpä raitoja. Joidenkin mielestä tällainen vapa
on esteettisesti kaunein, toiset taas ilmeisen aiheellisesti varoittavat, että pinnan hiiltyminen heikentää materiaalia!
Höyläysmuotti (jigi, planíng form)
Muotteja tarvitaan itse asiassa kaksi: kiinteä alkuhöyläykseen ja säädettävä mittojen
mukaiseen varsinaiseen tarkkaan höyläykseen. Valmistusohjeet löytyvät esim sivuilta
PuinenJigi
tai esim W. Cattanachin kirjasta. Taitava
huonekalupuuseppä teki minulle puiset (vaahteraa, tammea tms) höyläysjigit jengoineen
yhdessä illassa. Hioin sitten 60° "uran" muotin kahden osan väliin puulevyyn liimatulla
kolmioviilalla seuraavien iltojen aikana, kun olin saanut leveyden säädöt asetettua. Puinen jigi
vaatii höylän pohjaan hiottavan "syvennyksen" tai höylän pintaan liimattavat kohottavat 0.2-0.4 mm "jalakset" yksinkertaisimmillaan sileästä liukkaasta teipistä.
Metallinen jigi on arvokkaampi ja kestävämpi. Sekin on mahdollista tehdä itse tai teettää.
Nyt syksyllä 2003 olen tehnyt höyläysmuotin NYLONista, materiaalina 20 mm paksu Ertalon 6SA Etolasta.
Siitä sahataan kaksi kpl 3 cm leveää "rimaa". Nylonin poraaminen ja työstäminen on helppoa, tosin materiaali sulaa
inhottavasti poranterään. Kierteiden tekeminen on helppoa. Uran tein 60 asteen taltanterällä, joka on kiinnitetty
kahden metallilevyn (naulauslevyn) väliin, niin että kärkeä näkyy esim 5 mm verran. Lopuksi ura hiotaan kolmioviilalla.
Muotti eli jigi on n 140-150 cm pituinen.
Säädettävässä muotissa 60° uran leveys on säädettävissä 5" (12,5 cm) välein kahdella
pultilla, joista toinen levittää ja toinen supistaa uran leveyttä. Vavan toivottujen
mittojen (taper) mukaa jigi säädetään ja lukitaan niin, että saadaan höylättyä halutun
levyisenä oheneva kolmiomainen säle. Tyypillinen 120 cm säleen kärki on n 1 mm leveä/korkea,
ja kärkisäleen tyvi esim 2,5 mm levyinen. Muotissa höylätään siis kuusi kappaletta 120 cm
pitkää halkaisijaltaan kolmiomuotoista epätasaisesti ohenevaa hammastikkua!
Höylä (plane)
Klassisesti käytetään pientä yhdenkäden höylää (Stanley 9 ½ ja Record 9), jossa on
säädettävä kidan syvyys. Ammattimaiset bambuhöylääjät käyttävät myös muita höyliä ja
höylään itse osan työstä mielelläni Stanleyn isommalla käsihöylällä ja osan Record 9:lla.
Stanley 9 ½ mallia en Suomesta löytänyt, ilmeisesti maahantuojalta voisi tilata tai löytää käytetyn.
Höyliä löytää kirpputoriltakin. Höylän teräsyvyyttä joutuu säätämään tiheästi. Höylää joutuu teroittamaan jopa 10-30
minuutin välein. Höylän pohjan ja terän tulee olla tietenkin suora.
Record 9 on melko arvokas, sitä löytyy esim Plektra -askartelumyymälästä Helsingistä. Sen terä
pysyy mielestäni melko hyvin terävänä. Erikoiskoviakin teriä (Hock) suositellaan!
Höylän terän teroitukseen tarvitaan oikean kulman antava työkalu (esim. Biltema) ja hyvä,
hieno hiomakivi. Näppärämpi tapa teroittaa höylänterä on kuitenkin sarja 800- -1000 -1200- hiomapaperia,
joista leikataan ohuet siivut ja kiinitetään (pleksi)lasilevyn päälle. Aloittaen karkeasta edetään
hienoimpaan ja lopuksi hiotaan terän sivu tasaiseksi (kierre pois kärjestä).
Ammattilaiset käyttävät erilaisia koneistettuja höyliä ja jyrsimiä (mm. Tom Morgan's Hand Mill), mutta
se on taas eri asia... Bambuvavan rakentaminen on perinteisesti puhdasta käsityötä!
Olen hionut hienolla hiomapaperilla Rekord höyläni pohjaan n 30 mm leveän 0,2-0,3 mm
syvän tasaisen uran. Tällöin pystyn höyläämään vahingoittamatta
puista jigiä, terä pysyy pohjan "suojassa" kun lähestytään lopullista säleen paksuutta. Stanleyn isompaa käsihöylää
käsittelin viilaamalla pienet urat eteen ja kidan etureunaan ja kiristämällä kaksi ohutta (0.5 mm) teräslankaa
kohottamaan pohjaa jkv jigin pinnasta. Toimii hyvin! Myös liukas teippi (esim. teflonpinnotteinen) pohjaan kohottaa höylän terän irti puisesta muotista.
Säleiden leveyden mittaus (vavan mitat = taper)
Säleiden leveys mitataan siis 5" eli 12,5 cm välein höyläyksen kuluessa. Amerikkalaisissa
kirjoissa ja kaikissa ohjeissa vavan mitat (taper) on annettu tuuman tuhannesosissa (1/1000
tuumaa on 0,0254mm) ja vavan pituudet jalkoina (1' = n 30 cm) ja tuumina. En ole itse
tottunut ajattelemaan tuumina ja olen muuttanut mitat senteiksi, milleiksi ja millimetrin
sadasosiksi.
Mittauksen joutuu tekemään lukuisia kertoja, vaikka muotti on säädetty oikein.
Mikrometrillä (Biltema, Lidl tms) pääsee alkuun, mutta suositusten mukaan päädyin hankkimaan
digitaalisen työntötulkin (Biltema, HongKong), joka onkin erittäin kätevä. Millimetrin
sadasosien mittaaminen useita satoja kertoja on melko työlästä puuhaa! Tarkkaa mittausta
tarvitaan myös höyläysmuotin (jigin) uran leveyden/syvyyden säätämiseen. Itse tehty syvyysmittari
syntyy pultista ja mutterista hintaan 20 snt. Pultin kärki hiotaan 60 asteen kulmaan ja pultin yläpäähän kiinnitetään
teräslanka. Mutteri liimataan levyyn, jossa on reikä. Kun pultti etenee 0.7 tai 1.0 mm kierroksella, voi
syvyyden helposti laskea. Työntötulkin kärkeen voi samoin kiinnittää 60 asteen muotoisen kärkipalan
mittausta varten. Lopullisen säädön joutuu tekemään ensimmäistä sälettä tai koesälettä höyläten. Syvyysmitan
("heittokello") sain lopulta Turun Työkalutukku -kaupasta melko edullisesti.
Ensimmäinen höyläys (planing)
Höylätessä ei koskaan kosketa bambusäleen pintakerrokseen, voimasäikeisiin, vaan pelkästään
säleen kahteen muuhun, halkaistuun sivuun! Muotissa sälettä käännetään muutaman höyläyskerran
jälkeen niin, että säle on täysin symmetrinen ja kulmat pysyvät tarkkaan 60°:ssa. Höylän on pysyttävä
vaakasuorassa, jotta tämä onnistuu. Vaikka
säle on kuumassa oikaistu, on nivelkohtien höyläys joskus hankalaa. Kun höylään on hiottu
matala pohjaura, ei höylänterä vahingoita puumuottia. Höyläämisen oppii ... höyläämällä.
Säleen pehmeää osaa voi höylätä tai vaikka veistää puukolla aluksi matalammaksi.
Kiinteässä muotissa höylätään säleet oikeaan tasapaksuun poikkileikkaukseltaan 60° kolmion
muotoon. Oikean kulman aikaansaaminen on ensiarvoisen tärkeää heti alusta alkaen. Säleet voi
höylätä tässä vaiheessa esim 1-2- mmm lopullista suuremmiksi, koolla ei väliä kun kulma säilyy oikeana!
Höylätessä tyypillisesti pidetään sälettä
paikallaan vasemmalla kädellä (suojakäsine (viiltosuojattu!) ellet halua halkaistuja kipeitä verisiä sormia!) ja oikealla
kädellä höylätään. Olen käyttänyt säleen paikallaan pitämiseen myös jousipuristimia (Biltema).
Rakensin kahdesta 15-20 cm levyisestä 150 cm pitkästä lastulevysiivusta T-muotoisen
"korokkeen" höyläpenkkiini, jolloin höyläyskorkeus tuli minulle mukavaksi. Korokkeen
päällä jigi/muotti pysyy joko sormin painaen tai jousipuristimella. Koroke teki halvasta penkistäni
myös tukevamman.
Tärkeintä höyläyksessä on höylän terävyys, partaveitsenterävyys on kohtuullinen tavoite,
ja terävällä höylänterällä lähtee ihokarvat helposti! Lastun paksuus ja höylän kita säädetään
sopivaksi, lopussa höylätään tosi ohuita lastuja!
Säleiden sitominen (Binder)
Säleet joudutaan sitomaan toisiinsa langalla (kiiltävä puuvillalanka, valkoinen karhulanka tms)
kuusikulmaiseksi vavaksi sekä ennen kuumentamista että lopuksi liimauksen jälkeen.
Paras lopputulos saadaan
sitomislaitteella (Binder), joka pyörittää esim. puuvillalankaa spiraaliksi vapa-aihion
ympärille tasaisella kireydellä. Ohjeita ja kuvia binderin valmistukseen löytyy esim
Kuvia . Laite pyörittää
4 lankaa, 2 kumpaankin suuntaan, jolloin vapaan ei tule liimauksen yhteydessä "kierrettä"
(twist). Rakensin itselleni lastulevystä ja putken pätkästä yksinkertaisemman binderin,
jota pyöritän toisella kädellä. Langan kiristäminen tapahtui ensin mutterin ja prikkojen avulla.
Ompelukoneliike Ommelkulman (Martinlaakso) ystävällinen huoltomies lahjoitti minulle vanhoja
jousia ja prikkoja, joilla saan säädöt nyt tosi tarkkaan.
Binderissäni 2 lankaa pyörii samansuuntaisesti ja liian kireä langan kireyden säätö aiheuttaa
helposti vapaan kierteen (twist) ja kieroutta. Pyrin välttämään kierteen sitomalla kahteen kertaan
suuntaa vaihtaen. Parempi malli olisi ehkä syytä kehittellä....
Sitomisen voi tehdä myös käsin aihiota pyörittämällä kiristämällä lanka sopivasti esim. jalkineen alla.
Teen nykyään kaikki sitomiset käsityönä tällä tavalla.
Bambun kastelu ja lämpökäsittely (heat treating)
Bambu on hyvin kovaa ja sitä voidaan pehmentää kostuttamalla upottamalla säleet 2-4-6- päiväksi veteen.
Tämän voi tehdä esim. ennen oikaisua. Höylääminen on tällöin hyvin helppoa. Tämä kasteleminen on vanhoissa
ohjeissa suorastaan kielletty! Kuitenkin kertaalleen kuivuneen materiaalin uusi kostuttaminen ei tunnu
vaikuttavan materiaaliin kielteisesti ja kosteus häviää lämpökäsittelyssä.
Bambun ominaisuudet paranevat huomattavasti kuumentamisella. Haitallinen kosteus poistuu
ja bambun taipumisesta tulee "nopeampaa". Kuusi kolmion muotoon höylättyä sälettä sidotaan
puuvillalangalla (binder = laite sitomiseen) melko tiukasti yhteen ja kuumennetaan.
Traditionaalinen ohje on noin 180C (375F) 7 minuutin ajan, mutta todellisuudessa arvot
eivät ole niin tarkkoja. Jotkut rakentajat kuumentavat säleet hyvin tummiksi, jotkut jättävät
vaaleammaksi. Säleiden pinta voidaan tummentaa esteettisistä syistä liekittämällä koko
bambusalkoa ennen halkaisua, mutta se mahdollisesti viottaa hieman pintaa?
Kuumennusuunin tulee siis olla niin pitkä, että 120-140 cm
pituiset vavan yhteensidotut säleet mahtuvat sinne suorana. Kun en tunne pizza-ravintolan
omistajia, rakensin oman kuumennusuunin kahdesta sikäkkäisestä alumiinisesta ilmastointiputkesta,
joista pienemmän sisään säleet asetetaan riippumaan.
Asensin sen roikkumaan saunan kiukaan päälle ja kuumailmapuhaltimen puhaltamaan
alapäästä niin, että putki toimii
"kiertoilmauunina". Lämpötilaa seurasin ala- ja yläpäästä. Lopputulos oli kelvollinen.
Myöhemmin sain
Pekka Hyvöseltä joululahjaksi hänen kahdesta peltisestä ilmastointiputkesta tekemän F Neuenmanin ohjeen
mukaan laaditun uunin. Laitoin siihen vuorivillaeristyksen ja kolme lämmön mittauspistettä digitaalista paistolämpömittaria varten.
Uuni roikkuu katosta metallilangalla ja
kuumailmapuhallin hoitaa kuumennuksen. Toimii loistavasti!
Kuumennusuunin voi rakentaa massiivisemmasta metalliputkesta ja lämpövastuksista tai eristetystä
putkesta ja kuumailmapuhaltimesta, ohjeita löytyy myös Netistä.
Kuumentuessa yhteensidotut säleet oikenevat
höyläystä varten ja kosteus poistuu. Kuumennetut säleet olisi syytä säilyttää niin, että ne
eivät saa imettyä uudelleen kosteutta, talviaikaan ilman vesihöyrypitoisuus on onneksi vähäinen.
Muotoon höylääminen (planing)
Tämä on vavanteon tärkein, hitain ja "jännittävin" vaihe, tässä tehdyt virheet näkyvät ja tuntuvat!
Säädettävä höyläysmuotti säädetään 5 tuuman välein sijaitsevilla pulteilla halutun säleen
muodon, halutun ohenevan muodon (taper)ja toiminnan aikaansaamiseksi. Mittaukseen tarvitaan
60° kärjellä varustettu syvyysmitta, jolla päästään mielellään sadasosamillimetrin
tarkkuuteen. Säätö pitää mitata ja suorittaa useampaan kertaan, ennenkuin se on tarkka ennen
tämän höyläysvaiheen aloittamista.
Säle asetetaan säädettävään jigiin ja höylätään sivua kääntäen aina paksusta päästä ohuempaa
kohti (katkomatta turhaan säikeitä). Lastun paksuutta ohennetaan ja terä teroitetaan heti
kun höylä ei kulje ilman voimaa. Säle mitataan ja 60 asteen kulmat ja symmetrisyys tarkistetaan toistuvasti.
Tähän menee aikaa, mutta sehän kuuluu asiaan. Erityisesti solmujen kohdalla on höylän syytä
olla terävä, sillä siinä lastu murtuu eri lailla, säleeseen kehittyy mutka tai kapenemä
ja mittaustarkkuus on menetetty!
Oikotie laiskurille - ÄLÄ KERRO TÄTÄ KENELLEKÄÄN!
Halkaisen säleen käsin. Mittaan pituudet ja teen asettelun niin ettei solmut tule vierekkäin. Liotan
säleitä 2-6 pv verran. Höylään solmukohdat suoraksi ohuella lastunpaksuudella (siis myös pinta).
Mikäli sivusuunnassa solmuissa on mutkia, joita ei saa höyläämällä suoraksi, oikaisen kuumailmapuhaltimella.
Höylään paksulla lastunpaksuudella n 1-2 mm päähän lopullisista mitoista. Sitten ohuella lastunpaksuudella
EDELLEENKIN LIOTETTUA sälettä höylään 3% verran yli lopullisten mittojen. Sidon säleet ja lämpökäsittelen
niin, että alussa pidän n 120-140 C lämpöä yli 30 min ja sitten nostan 180 asteeseen. Pinta ruskettuu
aavistuksen ja uunista tulee paahdetun kastanjan tuoksu. Mielestäni tämä on nopein ja helpoin tapa tehdä vapa, mutta mittatarkkuus ja toistettavuus
ei tietenkään ole aivan niin hyvä kuin höyläämällä loppuun vasta kuumennuksen jälkeen!
Liimat (glue)
Eri kirjoissa ja artikkeleissa luetellaan erilaisia soveltuvia liimoja, joita ei Suomesta
kuitenkaan saa. USAssa "markkinajohtajia" on URAC, Titebond, Gorilla, Resorcinol, Nyatex, Epon
epoxy jne, mutta eurooppalaiset rakentajat käyttävät hyvinkin erilaisia liimoja.
Casco PVAC
talviliimaa 3303 (yksikomponenttinen!) käyttää mm. tanskalainen Carsten Jörgensen ja
ja Cascon veneliimaa (kaksikomponenttinen Cascol Marin 3308)
ja polyuretaaniliimoja Casco 1809, 1894 on myös suositeltu.
Päädyin itse jokaisesta rautakaupasta löytyvään epoksiliimaan Araldit Professionaliin (nykyään Casco Strong), jota
sveitsiläinen rakentaja Stefan Grau suositteli. Sen saa "vahvemmaksi" lämpökäsittelyllä
(saunaan roikkumaan n 70 C asteeseen). Jatkossa olen päätynyt Titenbond 3 liimaan, joka kyllä on melko ihanteellinen,
työkalut ja kädet puhdistettavissa vedellä jne.
Ilmeisesti siis useampikin nykyisistä Suomessakin saatavista liimoista toimii, jos työskentelee
huolellisesti, bambu on ehdottoman kuivaa, puristus on tehty huolella jne. Osa liimoista
on sellaisia, että liiman kuivuttua niitä voidaan lämmittää esim 60-80 °C niin että sauma
pehmenee (heat treating). Vapaa voidaan tällöin oikaista. Araldit progessional soveltuu tähän.
Jäähtyessä liimaus on taas vahvempi. Osa liimoista taas ei siedä tätä
lämpökäsittelyä (ns pikaepoksit ja kuuluisa vene-epoksi WestSystem pehmenevät jo 40-60C asteessa)!
Vanhentunutta liimaa ei kannata käyttää, epoksi onneksi kestää säilytystä.
Hyvin nopeasti koveneva liima on epäkäytännöllinen sitomista ja oikaisua ajatellen.
Epoksiliimojen sekoittaminen vaatii on syytä tehdä oikeassa suhteessa, tarkat massat saat mitattua
vavanrakentajan epoksivaa'alla
Liimaus ja sitominen
Varaa kaikki tarvittava esille kun aloitat. Liimaisilla käsillä ei ole hauskaa säätää binderiä tms. Epoksiliiman kanssa on
syytä käyttää muovihanskoja, jottei tapahtu ihon herkistymistä.
6 kolmionmuotoista sälettä teipataan muutamilla (4-6) maalarinteippi -pätkillä vavan muotoon,
teippirenkaat halkaistaan (partakoneenterä tms)
ja aihio levitetään auki, "avataan" kuten kirja. Sisäkulman (säleiden kärjen), jossa kaikki kuusi sälettä
tulevat yhteen, voi höylätä - hioa hieman matalammaksi. Irtonaiset bambusäikeet yms roskat puhdistetaan liimasaumoista.
Liima levitetään esim. hammasharjalla, jäykkää epoksiliimaa voi tarvittaessa ensin
lämmittää juoksevammaksi, jotta sauma jää ohueksi. Lämmitän levitettyä liimaa kuumapuhaltimella ja pyyhin uudelleen "hammasharjalla".
Aihio suljetaan ja sidotaan langalla (binder). Sitomisen jälkeen aihio oikaistaan (straightening) rullaamalla
sitä tasaisella alustalla ja mahdollinen kierre väännetään suoraksi. Tämä on syytä
tehdä huolella, jotta myöhemmin vavan siimarenkaat saa suoraan linjaan! Liiman annetaan kuivua,
Araldit epoksi hyötyy lämmittämisestä (laitan riippumaan saunan kattoon!). Liiman kuivumisen
jälkeen lanka puretaan ja liima hiotaan pois.
Bambun pinnassa voimasäikeiden päällä oleva
pintakerros (enamel) hiotaan tai kaavitaan (kaavin, partakoneen terä tms)
pois säilyttäen kuusikulmaisuus. Kaapimisen voi tehdä myös
höyläämisen lopuksi erillisistä säleistä, jolloin kuusikulmaisuus on helpompi säilyttää.
Tämän jälkeen aihio on valmis lakkausta varten. Mikäli on käytetty sopivaa liimaa, voidaan mutkia ja kierteitä oikaista vielä tässäkin vaiheessa.
Aihiota lämmitetään HYVIN varovasti kuumapuhaltimella tai jopa hiustenkuivaajalla mutkan tai kierteen alueelta vapaa ilmavirrassa liikuttaen. Samalla
väännetään aihiota suoraksi. Näin voidaan saada vielä aikamoisia mutkia suoraksi!
Lakkaus (varnish)
Aihion pintakäsittely on lopputulosta ajatellen tärkeää, lakkaus on se, jota aina ihaillaan
ensin! Yleensä vapa-aihio lakataan, on myös käytetty erilaisia öljyjä, mutta
ilmeisesti ne eivät ole kosteuden estossa läheskään yhtä hyviä kuin lakkaus. Ns Tung-öljy
ja Tonkinois lakka antavat "traditionaalisen" upean pinnan usean käsittelyn jälkeen!
Hyvä lopputulos saadaan usealla käsittelyllä ohennettua polyuretaanilakkaa (Unica super, venelakat),
jossa on hyvä UV suoja (ultraviolettisäteily harmaannuttaa lakan vuosien kuluessa).
Siveltimellä hyvän lopputuloksen saaminen voi olla kokemattomalle hankalaa. Paras tulos
saadaan upotuslakkauksella. 140-150 cm putki (sähköjohtojen suojaputki tms) täytetään 30-40-50%
ohennetulla lakalla, aihio upotetaan lakkaan ja vedetään hitaasti (10-15-minuuttia) ylös
lakasta. Lakka valuu tasaisesti ja lopputulos on erinomainen. Jos huonekorkeus on matala
(kuten minulla), voidaan lakka myös tiputtaa putken alapäähän asennetusta venttiilistä /
hanasta astiaan, jolloin saadaan sama lopputulos, lakan pinta laskee hitaasti ja vavan pinta
on upea. Ensimmäisten kahden lakkakerroksen jälkeen pinta hiotaan sileäksi 800-1000 hiomapaperilla,
sitten vielä muutama ohut kerros! Ohuita lakkakerroksia voi olla esim 3-6- kpl. Jotkut
lakkaavat vielä siimaohjainrenkaiden asentamisen jälkeenkin tasaisen pinnan aikaansaamiseksi
koko vavan pinnan yli! Lakka voidaan myös sivellä vavan pintaan (sukkahousun pala toimii hyvin, muovikäsineillä lakka
voidaan levittää myös sormilla).
Olen kokeillut myös epoksilakkaa (Flexcoat) ja Ässä parkettilakkaa, jota on suositeltu hyvälaatuisena.
Ässä on vesiohenteisena erittäin helppokäyttöinen. Se kuitenkin pehmenee hieman vesisateessa, mikä
on pelottanut minua. Eräät käyttävät sitä hyvin tuloksin.
Vapaholkit (ferrules)
Hyvälaatuiset holkit ovat tärkeä lopputuloksen kannalta. Vavan mitta-"reseptissä" (taper)
on yleensä mainittu holkkien läpimitta tai läpimitta tulee ilmeiseksi esim. kärkiosan tyven
paksuudesta. Holkkien halkaisja ilmoitetaan tuuman 64 osina (1/64 tuumaa on noin 0,4 mm),
esim Para-15 vavan vapaholkki on 15/64 tuumaa eli noin 6 mm!
Parhaat vapaholkit valmistetaan nikkelihopeasta (nickel silver = alpakka, ei sisällä hopeaa!),
joka ei hapetu, jolloin holkit eivät jumiudu. Tyypillisesti kaksiosaiseen kahdella kärjellä
varustettuun vapaan tarvitaan 1 naaras ja 2 uros holkkia. Holkki tulee valmistajalta usein
"tiukkana", se täytyy hioa varovasti niin, että holkit istuvat täsmälleen tiiviisti (irti
vedettäessä kuuluu "pop"). Holkin bambuun rajoittuva reuna on ohennettu ja sahattu jonkin
matkaa 6 kohtaa halki (serrations). Halkaistu osa voidaan vielä hiotessa ohentaa
teräväkärkiseksi "kruunuksi". Idea on saada metallin ja bambun liitos taipumaan
mahdollisimman tasaisesti.
Vavan kärki ja tyviosa katkaistaan oikeaan haluttuun mittaan. Ota huomioon naarasholkin aiheuttama
pituuden lisäys, tarkoitus on että tyvi ja kärki olisivat samanmittaiset. Vavan pää hiotaan tai
sorvataan huolella holkin kokoiseksi. Holkit liimataan vapa-aihioon epoksilla tai
hyvälaatuisella kuumaliimalla. Holkkeja ei pitäisi kiertää kiinnittäessä tai irroittaessa
vaan vetää/työntää! Holkkisarjat ovat varsin kalliita, naaras + kaksi urosta voi maksaa
30-50 euroa. Halppoja messinkiholkkejakin on olemassa (JannsNetcraft), mutta niiden ominaisuudet ilmeisimmin
eivät ole yhtä hyviä kuin nikkelihopea.
Holkkeja voi tilata ainakin
GoldenWitch , halvempia tarvikkeita esim
postimyynnistä USA:sta,
Norman-Agutters
Englannista, Tony Larson Rush River Rods firmasta USAsta ja keskustelusivuilta löytyy vinkkejä halvoista hinnoista
ja hyvästä laadusta.
Olen tehnyt myös itse kokeiluja yksinkertaisella ja halvalla vapaholkkirakenteella, joka koostuu
teleskooppiantennin kromatusta messinkiputkesta ja pikaliimalla (syanoliima) kyllästetystä bambusäleen
päästä Bambupinnoitettu vapaholkki.
Olen kokeillut myös vanhaa ns. viistoliitosta, jossa
osat höylätään n 10 cm matkalta (kaltevuus n 1/15-20) vinoksi ja yhdistetään "teippaamalla" tai kuten olen itse modifioinut
rakennetta käyttäen kutistesukkaa ja silikoniletkua
Viistoliitosholkki
Todellinen rakentaja tekee holkinkin tietenkin bambusta:
Bambuholkkiohje englanniksi
Hiilikuitukankaasta tai -sukasta voidaan epoksin avulla myös laminoida liitosholkkeja.
Siimarenkaiden (guides) kiinnittäminen (wrapping)
Renkaat kiinnitetään kuten hiilikuituvapaan. On olemassa laskukaava (ks kotisivuni), jolla renkaiden sijainti
voidaan määrittää tai vavan rakennusmittoissa (taper) löytyy valmiit ohjeet. Ideana olisi, että
siima kulkee vavan taipuessa yhtä kaukana vavasta joka kohdassa. Voimakkaasti taipuvaan osaan renkaat tulevat
siis tiheämmin ja bambuvapaan renkaita tulee siksi enemmän kuin hiilikuituvapaan, joka on jäykempi. Yleensä
liitoskohdan naarasholkin tyveen (vavan tyviosan yläpäähän) pyritään asettamaan siimarengas.
Snake -tyyppiset siimaohjaimet ovat useimmin käytössä, tyviosaan tulee 1-2 rengasmaista
isompaa ohjainta. Renkaiden jalkaosa kannattaa tarkastaa ja viilata jalan reuna mahdollisimman
ohueksi, jotta lankasidoksen saa siistiksi.
Siimarenkaat asennetaan (kuten hiilikuituvavassakin) vavan "selkärangan" (spine) vastapuolelle.
Idea on se, että heittäessä vapa taipuu luontevasti ja herkimmin suorana siihen suuntaan, minne siima
halutaan heittää. Selkäranka löytyy vavan osia varovasti taivuttamalla ja pyörittämällä,
vapa on melkein aina hieman epäsymmetrinen! Tyviosan selkärangan sijaintia kaikki rakentajat eivät pidä
renkaiden asennuksessa tärkeänä.
Renkaiden kiinnitys langalla kiertämällä (wrapping) antaa mahdollisuuden vaikuttaa
lopputulokseen mm. langan värillä. Sidoksen siisti aloitus ja päättely on kuvattu eri
kirjoissa ja ohjeissa. Nykyiset langat pitävät ilmeisesti (toivottavasti) värinsä pitkään.
Lankasidos suojataan lakalla, esim. kaksikomponentti -(epoksi) lakalla, jotkut lakkaavat koko
vavan (suojaten holkit ja kädensijan) pintalakalla (polyuretaani, Ässä). Vapaa pyöritetään (hidas
moottori -diskon valopallon moottori?- tai käsin) lakan kuivuessa,
jotta lankojen suojalakka kuivuu symmetrisesti eikä muodosta valuma -tippoja.
Olen itse rakentanut pyörityslaitteen
usealle vavalle: vapojen pyörityslaite . Edistyneemmät
bamburakentajat käyttävät myös ohutta silkkilankaa, josta muodostuu vaalea läpikuultava sidos lakkauksen jälkeen.
Kahva (cork grip) ja kelankiinnike (reel seat)
Hyvälaatuinen korkkikahva on kevyt eikä siinä ole pintavikoja. Korkkikahvan muoto (sikari,
wells jne) valitaan mieltymysten, käden koon jne perusteella vavan kokoon suhteuttaen.
Korkkimateriaalia saa myös renkaina (cork rings), joista voi liimaamalla ja hiomalla
(sorvi, engl. lathe, porakoneesta tehty oma "sorvi" toimii myös) muotoilla haluamansa.
Löysin puristekorkista tehtyjä shamppanjapullon
korkkiaihioita (Valcork, Pertti Teikari, Pori), joista olen liimannut ja sorvannut kahvoja!
Kelankiinnikkeitä on yksinkertaisia (alumiinirenkaat (anopin alumiininen siivousmopin varsi)
korkin päällä) ja monimutkaisia ja
kalliita (jalopuu ja nikkelihopeaa). Sekä korkkikahvan että kelankiinnikkeen hankinnan
yhteydessä täytyy tietää vavan tyven paksuus. Vapaa täytyy tarvittaessa "paksuntaa", kasvattaa esim.
kietomalla sopivaa lankaa (polyuretaaninarua) epoksiliiman kera, jotta kahva ja kiinnike istuvat tiukasti.
Kahva ja kiinnike kiinnitetään esim. epoksilla (5 min epoksi, super-epoksi, PU liima) tarkistaen samalla,
että asento on täsmälleen oikein.
Bambuvavan hoito
Bambuvapaa ei pidä jättää pitkäksi aikaa kosteaan, vaikka se on lakattu ja liimattu kestämään
vettä. Säilytän itse vapani pussissa roikkumassa naulassa seinällä huoneenlämmössä. Pitkään
vinossa seissyt vapa saattaa taipua, luonnonmateriaalilla on "muistia" (set).
Bambuvavan kestävyyttä epäillään usein. Normaalilla tavalla (=hyvin) käsitelty vapa kestää
kymmeniä vuosia. Huutokaupoissa keräilijät maksavat isoja rahoja kuuluisista vanhoistakin
vavoista, joiden ominaisuudet ovat edelleen loistavat. Nykyiset liimat ja lakat ovat lisäksi
selvästi parempia, joten kestävyys on entistä parempi. Mikään vapa ei pidä autonovien tai
ulko-ovien väliin jäämisestä! Vapaputken voi tehdä PVC -viemäriputkesta. Löysin valkoista 50 mm
paksua PVC putkea, joka on tarkoitettu keskuspölyimuriin (150 cm n 6 euroa).
Siitä saa tosi siistejä vapaputkia!
Bambuvavalla heittäminen ja kalastaminen
Bambuvapa on hitaampi kuin nopeat hiilikuituvavat (graphite rod), mutta ei suinkaan niin
hidas kuin saattaisi kuvitella. Ajoituksen oppii nopeasti ja hiilikuituvavan jälkeen esim.
parabolisesti taipuvan vavan käyttäminen on varsin helppoa. Vapa ampuu siimaa erinomaisesti
ja rullausheitto onnistuu mielestäni selvästi paremmin kuin käyttämilläni hiilikuituvavoilla
(Sage, Scott, Loomis, Hardy). Bambuvavan kanssa kaksoisveto (voimaveto, double haul) onnistuu
hyvin ja rauhallisesti vavan hitaamman rytmin ansiosta. Myös mahdollisuus käyttää 2 tai jopa
3 eri painoluokan siimaa samalla vavalla eri olosuhteissa on mainittu useissa bambuvapa artikkeleissa
(esim. painavampi siima tuulisella säällä tai suuremmille perhoille). Painavammalla ja/tai pidemmällä siimalla
vapa taipuu tasaisesti pidemmälle kädensijaan saakka ja bambuvapa toimii joustavammin kuin hiilikuitu laajalla
rasitusalueella. Kalastus on siis helppoa ja
miellyttävää sekä lyhyellä että pitkällä siimalla bambuvavan ominaisuuksista johtuen. Kalan väsytyksen
yhteydessä kokotoimisen bambuvavan ominaisuudet ovat ilmeisen edulliset, vapa antaa tasaisesti
myötä kalan tempoilulle. Ohutta pintaperhoperuketta käyttävät arvostavat myös bambuvavan kärjen
taipuisuutta, joka "suojelee" perukkeen katkeamiselta. Ilmeisesti hiilikuituvavalla saadaan pidempiä
heittoja, mutta tämä on ensi sijassa tekniikkakysymys. Yhden käden vavoissa sälebambu on ominaisuuksiltaan
ylivoimainen, kahdenkäden vavat tulevat helposti painaviksi ja "löysemmiksi". Käyttämäni 1,5 käden lohivapa
(etusivun kuvassa) on tietenkin painavampi, kuin vastaava hiilikuitu,
mutta kun heittoliike on melko rauhallinen, jaksan käyttää sitä koko päivän. Kahdenkäden vapoina tulee bambu traditionaalisesti kyseeseen
lähinnä Spey-vapana, olen pari sellaista tehnytkin pohjoisen pikkujokia ajatellen. Kahdenkäden onton lohivavan kehittäminen on ollut mielenkiintoinen projekti.
Vakava varoitus
Kun olen seurannut omaa ja ystävieni innostumista tähän harrastukseen, joudun antamaan varoituksen - tämä on tolkuttoman hauska,
kiinnostava, taitoja kehittävä ja mukaansa tempaava / sitova harrastus. Jos olet kiinnostunut perhokalastuksen lisäksi puutöistä ja -askartelusta,
olet vakavassa vaarassa. Parantavaa hoitoa ilmeisesti ei ole olemassa. Kesäillat menevät joen rannassa ja talvi-illat höylätessä.....
ALKUSIVULLE
Miksi ihmeessä rakentaa bambuvapa?
Mitä taitoja ja edellytyksiä bambuvavan rakentaminen vaatii?
Mistä saat lisätietoja?